
Tehohydro osti JFORCE Engineeringin osakekannan21.12.2022 15:00
Tehohydro palvelee asiakkaita jatkossa entistäkin paremmin ja tehokkaammin. Tehohydro Oy osti 20.12.2022 hydrauliikan erityisasiantuntijan JFORCE Engineering Oy:n osakekannan. Yrityskaupan myötä Tehohydro on entistä vahvempi hydrauliikan ja pneumatiikan kumppani. Tuote- ja palveluvalikoima kasvaa hydrauliikan ja pneumatiikan osalta merkittävästi, niin kuin myös alan laitteiden ja työkalujen maahantuonti. - Takaamme, että saat aiempaa laajemman palvelu- ja materiaalikattauksen sekä lisää ammattitaitoa ja osaamista tueksesi. Myös logistiikka paranee entisestään, ja sen ansiosta nopeat toimitukset sekä paikallisuus tuovat sinulle kustannussäästöjä, kertoo Tehohydron toimitusjohtaja Teemu Nurmi. Tehohydron toiminta-alue kattaa entistä laajemmalti Suomea ja Eurooppaa. Jatkossa toimitaan Lappeenrannassa, Lahdessa ja Raumalla. - Yritysoston jälkeen Tehohydro vahvistuu kahdeksalla uudella työntekijällä. Tulevaisuudessa sinua palvelee yhteensä 38 Tehohydrolaista. Henkilökuntamme jatkaa entisellään ja samat henkilöt vastaavat edelleen asiakassuhteista ja toiminnasta. Yrityskauppa ei edellytä asiakkaaltamme mitään toimenpiteitä, sanoo Nurmi. |