AQVA Finland tavoittelee ulkomaisten suodatinraaka-aineiden korvaamista kotimaisilla06.10.2026 11.00
Suomalainen vedenpuhdistusyritys AQVA Finland kehittää yhdessä Tekniikan tutkimuskeskus VTT:n ja Aalto-yliopiston kanssa uusia biopohjaisia suodatusmateriaaleja. Tavoitteena on parantaa suodatustehoa, lisätä kotimaisten raaka-aineiden käyttöä ja vähentää riippuvuutta pitkistä kansainvälisistä toimitusketjuista. Yhtiön tavoitteena on korvata suodatinmassoissa käytettävät ulkomaiset raaka-aineet kotimaisilla 5–10 vuoden kuluessa. Yli 15 vuotta vedenpuhdistusalalla toiminut AQVA Finland tuo tutkimusyhteistyöhön käytännön kokemuksensa vedensuodatuksesta ja oman tuotekehitysosaamisensa. Kolmen vuoden aikana hankkeessa ja AQVA Finlandin omissa testeissä on tutkittu noin 30:tä eri raaka-ainetta. Mukana on ollut muun muassa mikro- ja nanoselluloosaa sekä biohiilipohjaisia materiaaleja, joita voidaan valmistaa suomalaisen metsä- ja biotalouden raaka-aineista ja metsäteollisuuden sivuvirroista. Tulokset ovat olleet kannustavia. Tietyillä sellulaaduilla on saavutettu jopa 30 prosenttia parempi teho hapettuneen raudan poistamisessa vedestä kuin vastaavalla suodattimella ilman selluloosalisää. Biohiilellä on saatu lupaavia tuloksia myös veden sameuden ja värin vähentämisessä. – Suodatustehon paraneminen on meille tärkein tavoite. Sen jälkeen tulevat kotimainen raaka-aine, toimitusvarmuus ja jäljitettävyys. Biopohjaisuus tai kotimaisuus ei yksin riitä, vaan materiaalin täytyy toimia vedenpuhdistuksessa aidosti hyvin, sanoo AQVA Finlandin vedenpuhdistusyksikön johtaja Otto Manninen. VTT ja Aalto-yliopisto tuovat yhteistyöhön materiaalitutkimuksen osaamista ja resursseja. AQVA Finland puolestaan kehittää suodatinratkaisut ja testaa niiden suorituskykyä omassa vesilaboratoriossaan Helsingin Herttoniemessä. Näin lupaavia materiaaleja voidaan arvioida nopeasti käytännön vedenpuhdistuksessa ja viedä tuotantokokeisiin. Suomalaisella tuotekehityksellä EurooppaanSamaan aikaan AQVA Finland käynnistää viennin Ruotsiin, Viroon ja Benelux-maihin. Vienti rakentuu yhtiön oman tuotekehityksen, Suomessa tapahtuvan valmistuksen ja vedenpuhdistusosaamisen varaan. Biopohjaisten suodatusmateriaalien kehitystyö tukee samaa tavoitetta: pitkällä aikavälillä AQVA Finland haluaa kasvattaa kotimaisten raaka-aineiden osuutta tuotteissaan ja viedä kansainvälisille markkinoille entistä vahvemmin Suomessa kehitettyjä ja valmistettuja vedenpuhdistusratkaisuja. – Olemme investoineet vuosia osaamiseen, prosesseihin, tuotekehitykseen ja järjestelmiin, jotta vientivetoinen kasvu olisi mahdollista. Nyt meillä on siihen valmiudet. Kaiken pohjana ovat itse kehittämämme ja valmistamamme tuotteet, sanoo AQVA Finlandin perustaja ja toimitusjohtaja Juha Aalto. Aallon mukaan suomalaisuus tarkoittaa AQVAlle sitä, että koko ketju ideasta suunnitteluun, valmistukseen ja myyntiin on yrityksen omissa käsissä. Tuotekehitys ja valmistus tapahtuvat Helsingin Herttoniemessä. |