Polar Bear Pitching kääntää yritysmaailman katseet Ouluun 12. - 13.3.201915.10.2018 8.40
Maailman erikoisin businesstapahtuma järjestetään taas ensi vuoden maaliskuussa meren jäällä Oulun torin edustalla. Tapahtuman teemana on Business Unusual. Tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuma muuttaa osallistujiansa ja liike-elämää, haastaa yleisen käsityksen todellisuudesta ja sitä kautta määrittelee tulevaisuuden uudelleen. Arktiset olot ovat aina pakottaneet luoviin ratkaisuihin, ja saman muutoksen Polar Bear Pitching haluaa saada aikaan myös tapahtumaan osallistuvissa henkilöissä, yrityksissä ja muissa toimijoissa. Polar Bear Pitching on oululainen liikeideakilpailu, jossa pitchataan liikeideoita eli pyritään lyhyellä puheella vakuuttamaan sijoittajat, yleisö ja tuomarit oman yritysidean kannattavuudesta. Muista vastaavista kilpailuista poiketen Polar Bear Pitchingissä ei rajoiteta puhumiseen käytettyä aikaa lainkaan. Ainoa sääntö on, että puhe on pidettävä kokonaisuudessaan avannosta. Maaliskuussa Oulussa on huomattavan kylmä, joten merivesi kyllä pitää puheet korkeintaan muutaman minuutin mittaisina. 12.3. järjestetään semifinaali, josta voi vielä päästä mukaan seuraavan päivän finaaliin. Keskiviikko 13.3. alkaa konferenssilla, ja illalla tapahtuma huipentuu finaaleihin. Torilla järjestetään pitchausfinaalin lisäksi myös paljon oheisohjelmaa. Finaalitapahtuma on kaikelle yleisölle avoin ja ilmainen. Polar Bear Pitching on herättänyt joka vuosi valtavasti kansainvälistä mediahuomiota. Tänä vuonna Oulun päätapahtuman lisäksi järjestetään myös osakilpailu Tromssassa Norjassa 19.1.2019 sekä näytöskilpailu Leverkusenissa 6.12.2018, josta ei kuitenkaan ole suoraa pääsyä Oulun finaaliin. Tapahtuma järjestämiseen osallistuu laajasti koko Oulun yrittäjyysyhteisö, ja se onkin jo vuodesta toiseen saattanut yhteen kaupungin suurimmat toimijat. Kuka vain voi osallistua vapaaehtoiseksi tapahtumaan ja päästä näyttämään osaamistaan ikimuistoisen tapahtuman rakentamisessa. Startupit voivat hakea mukaan kilpailuun tapahtuman nettisivujen kautta osoitteessa www.polarbearpitching.com. Kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa. Avannosta puheen pitäneet yritykset ovat aiempina vuosina saaneet valtavasti kansainvälistä huomiota median ja sijoittajien parissa ja parhaimmassa tapauksessa moninkertaistaneet liikevaihtonsa välittömästi noustuaan avannosta. |