Raiha Hydraulics kehittyy vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin14.01.2020 20.00
(kuva: Raiha Hydraulics Oy kehittää toimintojaan vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Kuvassa toimitusjohtajana syyskuussa aloittanut Jussi Korsi (vas.), hydrauliikkamyyntiin keskittyvä Ari Sipola ja GS-putkistotuotteiden myynnistä vastaava Tapani Sipilä.) Yli 45 vuotta toiminut Raiha Hydraulics on perustettu vuonna 1973 ja on siten yksi vanhimmista yrityksistä hydrauliikka-alalla Suomessa. Yli 45 toimintavuoden aikana yritys on kasvanut aksiaalimäntäpumppujen ja –moottoreiden huoltokorjaamosta täyden palvelun hydrauliikkataloksi. Vahvoja toiminta-alueita ovat erityisesti prosessiteollisuus, liikkuva kalusto ja marine-puolen sovellukset. Viime vuosina Raiha Hydraulicsin kunnossapitopuolen toimintaan on tullut aiempaa vahvemmin putkistojärjestelmät, joissa toimitaan GS-Hydro tuotteiden maahantuojana ja myyjänä Suomessa, Baltiassa sekä Venäjällä. - Suomessa kehitetty GS-laippaliitostekniikka on arvossaan asiakkaiden keskuudessa ja myynti kehittyy hyvää tahtia. Panostamme jatkossakin voimakkaasti putkistopuolen myynnin kehittämiseen - meillä on kotimaan lisäksi myyntipiste Pietarissa, missä on meneillään mielenkiintoisia projekteja. Suunnittelemme ja valmistamme itse putkistojärjestelmiä hyödyntäen GS-Hydron laippaliitostekniikkaa mutta myös muita liitostapoja käytettämme päivittäin. Voimme toimittaa GS:n tuotteita omasta varastostamme mutta tarvittaessa niitä saadaan suoraan valmistaja I.M.M.:n Italian tuotannosta. Ja putkistopuolen suunnittelussa meillä on todella vahvaa osaamista. Keskitymme edelleen tietenkin myös teollisuuden huolto- ja kunnossapitopuoleen missä on paljon synergiaa omistajamme Hollming-konsernin välillä mihin kuuluu mm. automaatiopuoleen keskittyvä Simsotec. Ja emme unohda sitä mistä Raiha on lähtenyt eli liikkuvan kaluston huoltotoimintoja kehitetään uudelle tasolle. Komponenttimyynnissä luotamme alan johtaviin valmistajiin kuten Parker Hannifin, Bosch Rexroth ja Hydac. Pystymme siis tarjoamaan laajan palvelukonseptin eri toimialojen asiakkaille, sanoo Raiha Hydraulics Oy:n toimitusjohtajana syyskuussa 2019 aloittanut Jussi Korsi. (kuva: Raiha Hydraulics tunnetaan hydrauliikan huoltotoiminnoistaan teollisuudessa ja asiakkaita palvellaan myös liikkuvan kaluston hydrauliikan huolloissa - yli 45 vuoden kokemuksella.) Osaavat ammattilaiset toiminnan peruskivi Jussi Korsilla on vajaan 30 vuoden kokemus hydrauliikka-alalta letku, liitin, putkisto sekä komponenttimyynnistä. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Dunlop Hiflexin myyntijohtajana. - Olemme erittäin iloisia saadessamme Jussin mukaan Raihan tiimiin. Pitkän linjan hydrauliikkamyynnin ammattilaisena hänellä on loistavat edellytykset tukea Raihan kehitystä asiakaskokemuksen saralla. Olemme rakentaneet määrätietoisesti vahvaa tiimiä Raihalle ja uskon Jussi sopivan porukkaan mainiosti, toteaa Raiha Hydraulicsin hallituksen puheenjohtaja Jouko Salo. Toinen kesällä Raihan palveluksessa aloittanut pitkän linjan alan osaaja on Ari Sipola, joka keskittyy hydrauliikkamyynnin kehittämiseen yhdessä GS-tuotteiden myynnistä vastaavan Tapani Sipilän kanssa jolla on vankka kokemus putkistotuotteista. Lisäksi pääkaupunkiseudun asiakkaita palvelee hydrauliikan huoltotarpeissa Pekka Manninen Tuusulasta käsin. - Huolto- ja asennuspuolella sekä suunnittelussa meillä on joukko raudanlujia ammattilaisia, joiden ansiosta Raihan laatu ja osaava tekeminen tunnetaan, tuotantopäällikönä toimii Tomi Lastunen, yhteensä henkilökuntaa on tällä hetkellä 26, kertoo Jussi Korsi.
(kuva: Teollisuuden ja marine-puolen huolto- ja järjestelmäosaaminen on Raihalla kovalla tasolla.) Muutto uusiin toimitiloihin Littoisiin Tammikuussa 2020 Raiha Hydraulics muuttaa nykyisistä Kaarinan toimitiloista uusiin tiloihin Littoisiin, missä jo toimii GS-tuotanto. - Muuttomatka on vain alle 10 kilometriä mutta toki muutos on suuri sillä Raihan juuret ovat olleet vahvasti Kaarinassa. Uudet suuremmat, yhdessä tasolla olevat tilat ovat paljon nykyistä toimivammat tarjoten mahdollisuuden tuotannon ja huoltotoiminnan kehittämiselle uudelle tasolle. Otamme myös parhaillaan käyttöön uutta ERP-järjestelmää ja hiomme muutenkin toimintojamme entistä parempaan iskuun, sanoo Korsi.
(kuva: Tammikuussa 2020 Raiha Hydraulics muuttaa nykyisistä Kaarinan toimitiloista uusiin tiloihin Littoisiin, missä jo toimii GS-tuotanto.) |