
Valmet UI -ohjausjärjestelmä tekee Savon ammattiopistosta edelläkävijän - teollisuusyritykset vasta siirtymässä ohjausjärjestelmän käyttäjiksi23.01.2024 8.33
Ulkona paukkuu jopa tammikuun alkuun poikkeuksellisen kovat pakkaslukemat. Ihmiset lämmittävät niin kotejaan kuin autojaan. Savon ammattiopiston opetustilassa sähköntuotantoprosessi käy kuumana, ja kaukolämpöä lähtee maailmalle – tai ainakaan se ei enää jäisi ohjausjärjestelmästä kiinni. - Jos meillä olisi tuossa pihalla kattilat, voisimme tuottaa sähköä maailmalle, vitsailee lehtori Markus Tikka. Savon ammattiopiston energia-alan ja prosessiteollisuuden opettajat harjoittelevat sähköntuotantoa koulun uudella voimalaitosympäristöön rakennetulla simulaattorilla. Kyseessä on Valmetin luoma sovellus, joita ei vielä joka niemen nokasta löydy: Suomessa näitä on Savon ammattiopiston lisäksi yksi ja esimerkiksi Ruotsissa ei yhtään. Erityisen simulaattorista tekee se, että sen taustalla on aito tehdas prosesseineen ja arvoineen. Todelliseen prosessidataan pohjautuvat tiedot mahdollistavat, että simulaattorilla voidaan harjoitella myös oikeita syy-seuraussuhteita: Jos poltettavaa materiaalia vähennetään tietyn verran, mitä se vaikuttaa sähkön- ja höyryntuotantoon ja lopulta asiakkaille kuten kaukolämmön käyttäjille? Entäpä miten toimitaan prosessin häiriötilanteissa? Simulaatioon onkin rakennettu erilaisia osaamista varmistavia tehtäviä, jolloin operaattorien taidot todella päästään mittaamaan. - Opetustilanteessa voimme esimerkiksi ajaa häiriötilanteita järjestelmään. Huomaako opiskelija, missä vika on, ja miten tilanteesta päästään eteenpäin? Simulaattori mahdollistaa täysin realististen tilanteiden opetuksen, kertoo opettaja Esa Varis. Simulaattori osana energia-alan ja prosessiteollisuuden opintojaValmetin simulator engineer ja järjestelmäkouluttaja Andreas Fahlén kertoo, että yleensä simulaattorit luodaan ja rakennetaan tilaustyönä tietylle tehtaalle tietyin tarpein. - Savon ammattiopistolla olevaan simulaattoriin otimme toimintoja eri tehtaille tehdyistä järjestelmistä, ja niiden pohjalta loimme ohjelmiston tyypillisestä lämmöntuotantokattilan säätöjärjestelmästä. Isommatkin teollisuusyritykset ovat vasta hiljalleen siirtymässä Savon ammattiopistolta jo löytyvään Valmet UI -ohjausjärjestelmään. Se, että Savon ammattiopistolla on käytössään tällainen laite, mahdollistaa opiskelijoiden ja työelämän palvelemisen monipuolisesti ja monella tasolla. Simulaattoriopetus tulee olennaiseksi osaksi prosessiteollisuuden perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja kuten myös energia-alan voimalaitosmestarin (erikoisammattitutkinto) opintoja. Tutkintokoulutusten lisäksi pystymme tarjoamaan teollisuuden työnantajille räätälöityjä koulutuksia. - Voimme tarjota yrityksille esimerkiksi koulutusta tehtaalle tulevan uuden ohjausjärjestelmän käyttöönottoon ennen kuin työntekijät lähtevät ajamaan prosessia tositoimissa, opettaja Varis sanoo. Prosessialan opetusta tarjotaan Savilahden ja energia-alan opintoja Varkauden kampuksella. Valmet UI -simulaattorin mukana tuli myös Valmet DNA, joka sisältää aitoja tuotannon prosessiohjausympäristöjä muun muassa meijeriin, kaivosteollisuuteen sekä paperi- ja kartonkitehtaalle. Valmet DNA:n avulla voidaan demonstroida tehtaassa operointia ja prosesseja. Valmet UI - ja Valmet DNA -investoinnin avulla opiskelijat saavat ison harppauksen kohti tehtailla vaadittavia operaattorien taitoja. Aiemmin operointia pääsi harjoittelemaan vasta työpaikoilla, mutta nyt ohjausjärjestelmän hallintaa voidaan opetella jo opintojen aikana. |