Yhteystiedot

Ammattilehti.fi
Vironkatu 9, 00170 Helsinki
www.ammattilehti.fi

Janne Jokela
janne.jokela@ammattilehti.fi
050 412 9030

Taneli Jokela
taneli.jokela@ammattilehti.fi
050 320 8174

Tero Lahtinen
tero.lahtinen@ammattilehti.fi
050 464 7972

Satunnaiset kuvat

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toiminta päättyy ensi vuoden alussa

03.07.2018 10.43

oljy_ja_bio.jpg

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toiminta päättyy vuoden 2019 alussa, koska yhdistys on päätetty purkaa. Kuluvan vuoden loppuun asti toiminta jatkuu tavalliseen tapaan. Samalla järjestö käy neuvotteluja yhteistyökumppaneidensa kanssa toimialatason sopimusvelvoitteiden ja mahdollisten muiden palveluiden uudelleen järjestämiseksi.

-Öljy- ja biopolttoaineala ry on toiminut vuodesta 1970 saakka toimialan kattojärjestönä eri nimillä. Järjestö on tehnyt merkittävää ja tuloksellista työtä paitsi alan edunvalvonnassa, myös alan ympäristötyön kehittäjänä, energiatehokkuuden edistäjänä, sekä teknisen lainsäädännön ja standardoinnin parissa. Energiakenttä ja siihen liittyvä kotimainen ja EU-ohjaus ovat kuitenkin viime vuosien kuluessa muuttuneet niin, että jäsenistön yhteisen toimintalinjan määrittely isoissa energia- ja ilmastopoliittisissa kysymyksissä on erittäin haastavaa. On arvioitu, että entisen kaltaiselle koko alan yhteiselle edunvalvonnalle ei enää löydy riittävää pohjaa, mikä johtaa järjestön toiminnan päättymiseen, toteaa Öljy- ja biopolttoaineala ry:n hallituksen puheenjohtaja Matti Lehmus.

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n jäseniä ovat Neste Oyj, Neste Markkinointi Oy, St1 Oy, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Oy Teboil Ab ja Öljy- ja Kaasutekniikka ry.

Järjestön toiminnan päättyessä loppuu myös sen omistaman Öljyalan Palvelukeskus Oy:n toiminta. Öljy- ja biopolttoaineala ja Öljyalan Palvelukeskus käynnistävät yhteistyökumppaneidensa kanssa neuvottelut eri projektien, hankkeiden ja muiden toimintojen tulevaisuudesta.

17.04.2024 11.00Bosch Rexrothin liikevaihto kasvuun vuonna 2023 ? haasteita vuonna 2024
15.04.2024 8.00Merkittävä virstanpylväs automaatioliiketoiminnassa: Valmet lanseeraa uuden sukupolven hajautetun Valmet DNAe -ohjausjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 14.00HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
08.04.2024 11.00Sami Jerkku Marine Diesel Finland Oy:n toimitusjohtajaksi
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.04.2024 10.00VTT:n vuosi 2023: Liikevaihto vahvistui ja asiakastyytyväisyys koheni
03.04.2024 9.30Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
02.04.2024 9.00Metso juhlii maailman suurimman palvelukeskuksensa avajaisia Karrathassa, Australiassa
29.03.2024 20.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »