Yhteystiedot

Ammattilehti.fi
Vironkatu 9, 00170 Helsinki
www.ammattilehti.fi

Janne Jokela
janne.jokela@ammattilehti.fi
050 412 9030

Taneli Jokela
taneli.jokela@ammattilehti.fi
050 320 8174

Tero Lahtinen
tero.lahtinen@ammattilehti.fi
050 464 7972

Satunnaiset kuvat

Ilmailun turvallisuus pysynyt korkealla tasolla

19.01.2018 11.48

Kaupallisen ilmailun osalta vuosi 2017 oli kansainvälisesti historian turvallisimpia. Myös Suomessa turvallisuustaso on pysynyt aikaisempien vuosien korkealla tasolla. 

Vuosi 2017 oli kaupallisen ilmailun osalta kansainvälisesti yksi historian turvallisempia ja esimerkiksi Euroopassa selvittiin vuodesta täysin ilman kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.

Myös Suomessa turvallisuustaso on pysynyt aikaisempien vuosien korkealla tasolla. Suomessa tai suomalaisille ilma-aluksille ei tapahtunut kaupallisessa ilmailussa yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta, yleisilmailussa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui yksi.

”Kokonaisuutena ilmailun vuosi 2017 oli varsin turvallinen, mutta on hyvä huomioida, että sekä kaupallisessa ilmailussa että yleis- ja harrasteilmailussa vakavien vaaratilanteiden määrä kasvoi. Tämä onkin hyvä muistutus siitä, että saavutettu turvallisuustaso ei kuitenkaan ole tae tilanteen pysyvyydestä myös jatkossa, vaan turvallisuustyön tulee jatkua herkeämättä, korkealla tasolla, joka päivä”, painottaa Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu.

Liikennefakta.fi-sivuilla kerrotaan yksityiskohtaisesti ilmailun vuodesta 2017 turvallisuuden näkökulmasta. Nyt julkaistussa katsauksessa raportointimääriä ja tapausten jakautumista eri osa-alueisiin on avattu aikaisempaa enemmän. Sivulla nostetaan myös esiin Trafin viime vuoden aikana tekemiä, ilmailun turvallisuutta parantavat toimenpiteitä

Tulevaisuuden haasteet nousevat miehittämättömän ja perinteisen ilmailun yhteensovittamisesta

Dronejen suosion nousu on tuonut omat haasteensa myös ilmailuun. Dronejen lennättäminen liian korkealla aiheutti suomalaisille matkustajakoneille viime vuonna kaksi vakavaa vaaratilannetta.

”Kaupallisen ilmailun turvallisuus ei olekaan kiinni yksinomaan kaupallisia ilmailupalveluja tuottavista tahoista, vaan siinä on myös ulkopuolisia. Toivommekin, että me kaikki välitämme viestiä tästä turvallisuusuhasta drone-harrastajille”, Henttu muistuttaa.

Miehittämättömien ilma-alusten ja perinteisen ilmailun yhteensovittamisen tuoman haasteen lisäksi myös kyberturvallisuusuhkaan on hyvä varautua. Trafi pyrkii mahdollistamaan uusien palveluiden kehittymisen, turvallisuuden heikkenemättä.

”Meillä Suomessa on erinomaisen kehittynyt raportointikulttuuri. Se on eräs turvallisuustyön peruspilareista ja tästä lausun kiitokseni ilmailijoille ja toivon, että jatkamme samalla hyvällä linjalla”, sanoo Henttu.

High Level Conference on Drones -tilaisuus vuoden kohokohta ilmailussa

Eurooppalaiset drone-asiantuntijat luotasivat alan tulevaisuutta marraskuussa Helsingissä. Trafin ja Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASAn järjestämässä konferenssissa puhuttivat miehittämättömän ilmailun tulevaisuuden kehityssuunnat, miehitetyn ja miehittämättömän ilmailun yhteensovittaminen sekä uudet teknologiset ratkaisut ja liiketoimintamallit. Konferenssissa haettiin myös yhteisiä näkökulmia alan haasteisiin ja suuntaviivoja tulevaan.

Suomalaiseen ilmailuosaamiseen luotetaan. Yhtenä esimerkkinä tästä voi mainita sen, että Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu valittiin joulukuussa Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASAn hallintoneuvoston puheenjohtajaksi uudelle kolmevuotiskaudelle.

17.04.2024 11.00Bosch Rexrothin liikevaihto kasvuun vuonna 2023 ? haasteita vuonna 2024
15.04.2024 8.00Merkittävä virstanpylväs automaatioliiketoiminnassa: Valmet lanseeraa uuden sukupolven hajautetun Valmet DNAe -ohjausjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 14.00HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
08.04.2024 11.00Sami Jerkku Marine Diesel Finland Oy:n toimitusjohtajaksi
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.04.2024 10.00VTT:n vuosi 2023: Liikevaihto vahvistui ja asiakastyytyväisyys koheni
03.04.2024 9.30Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
02.04.2024 9.00Metso juhlii maailman suurimman palvelukeskuksensa avajaisia Karrathassa, Australiassa
29.03.2024 20.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »