Yhteystiedot

Ammattilehti.fi
Vironkatu 9, 00170 Helsinki
www.ammattilehti.fi

Janne Jokela
janne.jokela@ammattilehti.fi
050 412 9030

Taneli Jokela
taneli.jokela@ammattilehti.fi
050 320 8174

Tero Lahtinen
tero.lahtinen@ammattilehti.fi
050 464 7972

Satunnaiset kuvat

Wärtsilän Mikael Lilius vuoden paras hallituksen puheenjohtaja

Share |
16.01.2018 10:32

Mikael_Lilius_wartsila.png

Wärtsilän Mikael Lilius palkittiin 16.1.2018 vuoden 2017 parhaana pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajana Pörssisäätiön järjestämässä Chair of the year -kilpailussa. Valinnassa arvioitiin yrityksen taloudellista menestystä, omistaja-arvon kehitystä sekä puheenjohtajan roolia ja vaikuttavuutta. Tuomariston tarkasteleman ajanjakson eli viimeisen kolmen vuoden aikana teknologiakonserni Wärtsilän omistaja-arvo lähes kaksinkertaistui.

Tuomariston mukaan Lilius on toiminut ansiokkaasti kansainvälisissä tehtävissä useiden pohjoismaisten yhtiöiden hallituksissa ja johtotehtävissä. Hän on ollut vahva taustavaikuttaja myös akateemisessa maailmassa.

”Mikael Lilius on toiminut lukuisia kertoja vaativissa tilanteissa hallituksen puheenjohtajana. Hänen johdollaan hallitukset ovat onnistuneesti rekrytoineet toimitusjohtajia ja päättäneet yritysjärjestelyistä”, kuvailee tuomariston puheenjohtaja, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri

Lilius on toiminut Wärtsilän hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2011. Lisäksi Lilius toimii Metson ja Ahlström Capitalin hallitusten puheenjohtajana. Hän on koulutukseltaan diplomiekonomi.

Hallituksen vastuu kasvanut viime vuosina

”Yrityksen tärkeimmät päätökset tehdään hallituksessa. Hallitus valvoo toimivaa johtoa ja päättää yrityksen strategiasta. Se valitsee ja irtisanoo toimitusjohtajan. Toimivat hallituskäytännöt ja hyvä puheenjohtaja ovat ensiarvoisen tärkeitä yrityksen menestyksen kannalta”, Lounasmeri sanoo.

Mikael Liliuksen mukaan hallituksen jäsenten vastuu on merkittävä ja työkuorma yhä suurempi.

”Hallituksen puheenjohtaja päättää mitä tulee agendalle ja mitä ei”, Lilius kuvailee puheenjohtajan merkitystä: ”Puheenjohtajalla on tietomääräinen yliote verrattuna muihin hallituksen jäseniin. Monikansallisten hallitusten voi olla vaikea löytää lyhyellä varoitusajalla yhteistä aikaa ja esimerkiksi toimitusjohtajan valinnassa puheenjohtajan on otettava aktiivinen rooli.”

Sääntely on tuonut hallitusten pöydälle aikaisempaa enemmän asioita.  Lilius uskoo, että osakkeenomistajien oikeudet -direktiivi, joka tuo palkitsemisasiat yhtiökokousten päätettäväksi, vaikuttaa myös hallituksen valiokuntien järjestäytymiseen. Yhä harvempi hallituksen puheenjohtaja ottaa palkitsemisvaliokunnan vetovastuulleen.

Lilius liittyy Elorannan ja Wahlroosin seuraan

Chair of the year on pohjoismainen tunnustuspalkinto, joka annetaan vuosittain kunkin Pohjoismaan parhaalle pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajalle sekä koko Pohjoismaiden parhaalle hallituksen puheenjohtajalle. Suomen palkinto jaettiin Pörssitalossa 16.1.2018. Pohjoismaiden palkinnon saaja julkistetaan myöhemmin keväällä. Voittaja valitaan niiden puheenjohtajien joukosta, jotka ovat toimineet tehtävässään vähintään kolme vuotta.

Chair of the year -palkinto on ennen Liliusta myönnetty seuraaville hallituksen puheenjohtajille: Jorma Eloranta, Neste; Björn Wahlroos, Sampo; Kari Jordan, Metsä Board; Jari Paasikivi, Uponor; Antti Herlin, Kone; Petteri Walldén, Nokian Renkaat; Jaakko Rauramo, Sanoma; Risto Siilasmaa, F-Secure; Marcus H. Borgström, HKScan.

Kilpailun tuomaristossa ovat Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri (pj), palkinnon edellinen voittaja, Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön toimitusjohtaja Jannica Fagerholm, valtion omistajaohjausosaston ylijohtajana työskennellyt Eero Heliövaara sekä Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Alumni Harvey Nash, KPMG ja Asianajotoimisto Merilampi.

23.05.2018 10:15Millenium teknologiapalkinto Tuomo Suntolalle
23.05.2018 9:30Yritysautot: Kaasuautojen suosio hurjassa kasvussa
23.05.2018 8:22Hägglunds motors bring compact versatility to Camec recycling solutions
22.05.2018 9:00Specma Oy hakee vahvistusta OEM-myyntitiimiinsä: Asiakaspalveluinsinööri / Myynti-insinööri
21.05.2018 9:11Ammattilehti mukana Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa Oulussa 23.-24.5. - Mediamobiilin löydät pääsisäänkäynnin vierestä osastolta U6
20.05.2018 9:00Uusia Suomen Akatemian tutkijatohtoreita ja akatemiatutkijoita
19.05.2018 9:11Specman Oulun toimipisteessä 3-v. syntymäpäivät tiistaina 22.5. - tervetuloa!
18.05.2018 12:45Toyota Material Handling ja Microsoft yhteistyöhön logistiikan digitalisoinnissa
18.05.2018 8:30Turvalogiikkaa skaalautuvien prosessijärjestelmien suojaksi
17.05.2018 9:11Fluiconnecto tarjoaa ratkaisut värähteleviin hydrauliikkajärjestelmiin

Siirry arkistoon »